Luontomatkaile Gambiassa
Gambian matkailu kannattaa mielestäni erityisesti lintubongareille ja trooppisesta luonnosta kiinnostuneille. Gambia on pieni ja vähäväkinen maa trooppisessa Länsi-Afrikassa, jossa on tavattu yli 500 lintulajia ja upeaa ja vaihtelevaa luontoa riittää koluttavaksi. Isoja riistaeläimiä ei näy, mutta sitäkin enemmän on lintuja, hedelmälepakoita, virtahepoja, vihermarakatteja ja paviaaneja. Päivittäin näkyy korppikotkia, pitkäjalkoja, mehiläissyöjiä, kirjokalastajia, sarvinokkia, papukaijoja ja hammerkop-haikaroita. Loistavia luonnonsuojelualueita on mukavan lähellä rannikolla sijaitsevia turistien hotellialueita.
Olimme Gambiassa 2 viikkoa marraskuussa 2006 Tjäreborgin pakettimatkalla. Kävimme mm. Abuko Nature Reservessä ja Makasutu Culture Forestissa. Abuko on todella upea paikka, harvinaiseksi käynyttä galleriametsää eli pohjavedestä vetensä saavaa, uskomattoman rehevää viidakkoa. Suurin osa maata on Guinean savannia joka päällisin puolin näyttää tiuhalta pusikolta. Mangrovekasvillisuutta ja niiden myötä myös liejuryömijöitä ja viittoilijasaksirapuja on valtaisilla alueilla Gambia-joen rannoilla. Hotellialueelta voi vuokrata vaikka polkupyörän, jolla pääsee muutaman kilometrin säteellä omin silmin näkemään luontodokumenteista tuttuja eläinmaailman ihmeitä.
Harvassa lomapaikassa saa kokea yhtä aitoa ja alkuperäistä paikallista elämänmenoa. Valokuvauksesta kiinnostuneille on tarjolla loputtomasti kiehtovaa kuvattavaa. Afrikkalaiset naiset pukeutuvat perinteisesti ja hyvin värikkäästi upeisiin painokankaisiin ja huiveihin. Vauvoja kannetaan selkäpuolella kantoliinassa ja vihannesvateja pään päällä kuin kuvakirjoissa. Ostoksia tehdään toreilla ja basaareissa. Valikoimiin kuuluu röykkiöittäin vihanneksia ja hedelmiä, riisiä, hirssiä ja maapähkinäöljyä sekä tuoretta lihaa eli kotkottavia kanoja, ja vastakalastetut kalat lojuvat auringossa. Tropiikissa kalat eivät muuten pilaannu ollenkaan samaa tahtia kuin meillä arktisessa pohjoisessa, koska niiden fysiologia on sopeutunut huomattavasti korkeampaan lämpötilaan - muutenhan ne härskiintyisivät elävältä tropiikin lämpimissä vesissä.
Turistihotellit ovat upeita ja palvelu yleensä ylitsevuotavan ystävällistä, vaikkei aina kovin nopeaa. Asutuskeskuksista ja pääteiden varrelta löytyy ostoskeskuksia ja ruokakauppoja täysin länsimaisine valikoimineen. Mistään erityismukavuuksista ei siis tarvitse Gambian kaltaisessa kehitysmaassakaan luopua, sillä pullovettä, hollantilaisia oluita ja mars-patukoita saa joka kaupasta. Hyttysten aiheuttamia terveysriskejä lukuunottamatta Gambia on myös matkailijalle erittäin turvallinen maa. Muista silti tehokas malarian estolääke ja keltakuumerokotus.
Gambialaiset ovat hyvin ystävällisiä ja haluavat solmia kontakteja, koska elinkeinoelämä ja yleensä elämässä menestyminen ilmeisesti heidän kulttuurissaan perustuvat henkilökohtaisille suhteille. Suurin osa turistihotellien ympärillä pörräävistä nuorista miehistä on siellä "vain töissä" eli hankkimassa kavereita ja pummaamassa rahaa. Enimmäkseen touhu on ärsyttävää, ja lapsellisen tungetteleva, sitkeästi jankuttava ja syyllistävä ystävyyden tyrkytys ja rahan mankuminen aiheuttaa vuosienkin päästä inhon väristyksiä turistin muisteloissa. Pulaan ei joudu täällä koskaan, sillä joka puolella on välittömästi perässä roikkuvia, auttavia ystäviä. Maassa olisi sinänsä mahdollisuuksia vaikka minkälaiseksi paratiisiksi. Ilmasto on täydellisen kuiva mutta lämmin, naapurikansat rauhallisia, kaikkialla puhutaan englantia, ruokaa ja vettä piisaa. Käsityötaidot ovat kunniassaan ja tuotteet todella taidokkaita. Puusta veistettyjä pienoispatsaita, kauniista kankaista ommeltuja vaatteita ja kiinalaisia lasihelyjä sun muita, joukossa oikein hienojakin matkamuistoja, kaupataan - ei kun tyrkytetään - koko valveillaoloajan.
Rohkeasti vain lomalle Gambiaan, ihastumaan trooppiseen luontoon ja kokemaan aitoa Afrikkaa. Gambia on kuuma mutta miellyttävän kuiva, rehevän vihreä, lintuja kuhiseva ja todella erilainen aurinkolomakohde. Kokemus on sen arvoinen; ja ainakin osaa suhtautua uudella tavalla kehitysyhteistyöhankkeisiin sekä uutisiin, joissa kerrotaan Länsi-Afrikan venematkalaisten rantautumisista Kanarian saarille.
